Olen työskennellyt varastonhallinnan ja logistiikan vastuullisissa tehtävissä teollisuudenalan yrityksissä yli kymmenen vuotta. Kokemukseni on monipuolinen teollisen tuotannon kaikilta osa-alueilta, tunnen tuotantoketjun alusta loppuun kaikkine vaiheineen. Vahvuuteni on varastonhallinnassa, sisäisessä ja ulkoisessa logistiikassa sekä inventoinnissa. 


Tekemiseni perustuu vahvaan osaamiseeni tekemällä, kouluttautumalla, kompastelemalla ja onnistumisilla saatuun kokemukseen. Oma looginen ajattelutapani sekä järjestelmällinen työskentelytyylini on toimiva isoissa ja pienissä, hektisissä ja hallituissa tuotannoissa. Lähtökohta tekemiselle on asioiden selkeys ja läpinäkyvyys.


Olen luoteeltani ongelmanratkaisija ja työstän ratkaisuja mielessäni aina kun joku ei toimi. En hypi enkä kierrä vaan kaiken toiminnan täytyy olla mahdollisimman helppoa ja selkeää. Myös työturvallisuus paranee samalla näiden ratkaisujen myötä. Laitan työhanskat itsekin käteen tarvittaessa ja opastan kädestä pitäen.


Minua motivoivat kaikki tehtävät, jotka pystyy optimoimaan parhaiksi, nopeimmiksi, tuottavimmiksi ja/ tai selkeimmiksi. Työ voi siis olla opastusta asiakirjojen säilytyksestä, varaston merkintöjen selkeyttämisestä, inventoinnin operoinnista tuotannonohjausjärjestelmän hankintaan ja kaikkea näiden väliltä.


Työn tulos näkyy suoraan tai välillisesti euroissa. Säästyy aikaa ja resursseja, komponentit ja tavarat ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja niitä on oikea määrä. Parhaiten kehitys näkyy yrityksen toimitusvarmuudessa. Yrityksen kilpailukyky myös paranee toimitusvarmuuden parantuessa.